Otsikkokin jo kertoo, että täällä on saatu jotain aikaiseksi muullakin kuin ostosrintamalla. Olen piiiiiiiiitkästä aikaa saanut mineiltyä ja aika mukavasti on juttuja valmistunut. Suunnitelmissakin on vielä vaikka mitä kivaa toteutettavaa, niistä sitten myöhemmin.

Nämä valmistuivat jo jokin aika sitten ennen Forssan markkinoita. Tyynyn pistelin aiemminkin käyttämäni ohjeen mukaan. Oli kiva tehdä! Vauvanpeittoon käyttämäni isoäidinneliöt olin virkannut aikojen kuluessa jo valmiiksi. Nyt vain yhdistin palat toisiinsa.

Laskin että tässäkin pienessä tyynyssä olisi yli tuhat pistoa! Nopeasti valmistui kuitenkin, oli näet into päällä tehdä tätä. Mittatikku unohtui kuvista, mutta noin 3 cm on tyynyn sivun mitta.

Tossuja olen tehtaillut taas useammat kerralla. Nämä valmistuivat pari päivää sitten. Tilasin netistä kittejä noiden kukkien tekemiseen. Nämä on tehty Bonnie Lavishin laserleikatuista kukkienosista. Monta tuntia sain kulumaan kukkien kokoamisessa, mutta kyllä maksoi vaivan! Nämä on tosi kauniita ja mielestäni aidonnäköisiä.

Tässä lisää kyseisiä kukkia. Näistä tuli niin kivat kun sain ne istutettua ruukkuihin. Verenpisaraa tuskin istutetaan noin 1:1 koossa, mutta otin tässä vapauden käyttää mielikuvitusta. Tarvitsen pihakukkia tulevaan projektiini...

Lopuksi vielä muutama hortensia. Näistä tuli mielestäni kauniit. Huomatkaa kuinka ruukkukin on hieman rikki. :)